Frisbeegolf SM 2022

18.8.2022

Lehdistötiedote 18.8.2022

Frisbeegolfin SM-kisojen suora lähetys tavoitti yli 200 000 tv-katsojaa

Frisbeegolfin SM-kisoissa ennakkosuosikit pitivät pintansa, kun Niklas Anttila ja Eveliina Salonen pokkasivat odotetusti kultamitalit runsas viikko sitten Turun Lausteella. Etenkin miesten sarjassa mestaruusjakkaralle oli tyrkyllä runsaasti aiempia mestareita ja uusia haastajia, mutta yllätyksiä ei kuitenkaan nähty.

Sen sijaan SM-taiston tv-katsojamäärät yllättivät positiivisesti. Digitan ilmoittamien lukujen perusteella Rockwayn tuottamaa frisbeegolfin päätöskierroksen suoraa lähetystä kanavalla 17 seurasi sunnuntaina 7.8. yhteensä 211 000 katsojaa, vaikka samana päivänä Yle viihdytti penkkiurheilijoita televisioiden ääressä Kalevan Kisoilla ja Jyväskylän MM-rallilla.

Frisbeegolfin SM-kisan tv-katsojaluku perustuu asiantuntijoilta saatujen tietojen yhtälöön. Digitan laskurin mukaan sunnuntain finaalikierroksen suoraa lähetystä katsottiin 33 500 eri verkkoon kytketystä älytelevisiosta vähintään kolmen minuutin ajan. Finnpanelin tv-katsojatutkimuksessa käytetään samaa aikamittaria tavoitettavuus luvunmäärittelyssä.

Niin ikään Digitalta saadun arvion mukaan yksikolmasosa koko laitekannasta seuraa lähetyksiä verkon yli. Loput kaksikolmasosaa käyttää perinteistä antenniyhteyttä. Näin saadaan laskennalliseksi kokonaislaitemääräksi 100 500 televisiota (3 x 33 500). Finnpanelin tilastojenmukaan yhtä tv-vastaanotinta katsoo keskimäärin 2,1 ihmistä, jolloin päästään 211 050 katsojan tavoitettavuuslukuun (2,1 x 100 500).

Suoratoistopalvelussa yli 150 000 katselukertaa ja lisää on tulossa

Nelipäiväisten frisbeegolfin SM-kilpailujen kaikki kisapäivät välitettiin lisäksi verkossa suoratoistopalveluna. Verkkolähetyksiä seurattiin suorana Rockwayn Pulsea.fi -alustalla yhteensä 156 883 kertaa. SM-kisoille kertyy vielä roimasti lisää katseluja, sillä Rockway julkaisee kaikki tiivistetyt kisalähetykset ja haastattelut ensi viikolla.

Päivittäisten verkkokatseluiden määrät suoratoistolähetyksistä jakautuivat YouTuben tilastojen mukaan seuraavasti:

4.8. to yhteensä 25 060 rekisteröityä katselua

5.8. pe 29 328

6.8. la 34 181

7.8. su 68 314

yht. 156 883 katselua

 

Jukka Suomela